Vuosi sitten (12.9.-10) istuin Helsinki-Vantaalla ja odottelin lentoani Lontooseen ja sieltä Vancouveriin, Kanadaan. Olin jo sanonut hyvästit perheelleni ja ystävilleni. Soitin viimeisen puheluni ennen koneeseen astumista ja kiitin ystävääni, joka oli järjestänyt mulle läksiäiset. Mietin jo siinä vaiheessa, mihin olin lähtemässä. Miksi ihmeessä halusin jättää rakkaat ystävät ja perheet Suomeen ja suunnata aivan toisenlaiseen kulttuuriin? Miksi halusin jättää tutun ja turvallisen elämän ja hypätä tuntemattomaan? Mitä ihmettä oli tullut tehtyä?
Totta kai mulla oli suuret odotukset vuoden suhteen. Olin saanut EF:ltä todella paljon materiaalia tulevasta koti-kaupungistani, koulustani ja opiskelusta ulkomailla. Tietysti mulla oli paljon erilaisia odotuksia ja mielikuvia, millaista elämä ulkomailla tulisi olemaan. Olin myös saanut paljon ihania viestejä ja kirjeitä kummitädiltäni eli tulevalta host-äitiltäni. Muistan sen hetken kun saavuin Vancouveriin. Oli niin outoa alkaa puhua englantia. Muutenkin ensimmäiset viikot tosissaan mietin, miksi ihmeessä olen täällä. Alku oli kieltämättä hieman hankalaa, koska en tuntenut juuri ketään ja olin täysin host-perheeni armoilla. Tällä tarkoitan käytännössä sitä, että ei mulla juurikaan omaa elämää silloin ollut - menin host-perheen mukana koko ajan, koska en tiennyt vielä paikkoja enkä itse osannut kulkea. Kun koulu lähti kunnolla käyntiin, elämä rupesi rullaamaan. Tutustuin uusiin ihmisiin ja normaali arki lähti sujumaan.
Elämäni Kanadassa ei loppujen lopuksi juurikaan vastannut odotuksiani tai mielikuviani. Näin jälkeenpäin en edes hirveästi muista, millasia mielikuvia mulla oli Vancouverista ja opiskelusta. Mutta en kyllä usko, että totuus oli ainakaan kovin paljon karumpaa kuin mitä ennakko-odotukseni olivat. Mutta sen haluan nyt muistuttaa, että kun asuu näin pitkän ajan ulkomailla niin väkisinkin arki tulee esiin: loma ja ulkomailla asuminen ovat kaksi täysin eri asiaa!!
Mun paluusta on melkein kolme kuukautta. Olen sopeutunut takaisin koti-Suomeen todella hyvin. Pidin pitkän kesäloman ja tällä hetkellä olen ruokakaupassa töissä keräämässä rahaa jatko-opiskeluihin. Ensimmäinen viikkoni paluun jälkeen meni aivan täysin jossain ihme sumussa - en oikein tajunnut missä olin ja mitä tapahtuu. Mutta pian elämä täällä lähti taas sujumaan normaaliin malliin. Vietin aikaa heti paluuni jälkeen tosi paljon ystävieni kanssa, ja olen todella kiitollinen, että ystäväni ottivat mut avosylin takaisin vastaan. Nykyään tuntuu, etten koskaan missään poissa olis ollukaan. Osa ystävyyssuhteista on totta kai vaan hävinnyt, mutta se on vain hyväksyttävä. Olisihan ne voinut hävitä ilman mun vuotta ulkomaillakin. Mutta toisaalta suurin osa ystävyyssuhteista on vaan vahvistunut.
Mitä kaikkea mulla on sitten tosta vuodesta jäänyt käteen? Voi, se lista olisi loputon. En edes itse muista tai ymmärrä kaikkia asioita. Ensimmäisenä tietenkin kaikki erilaiset kokemukset ja uudet paikat, joissa kävin. Ihan uskomattoman upeita paikkoja, joista aiemmin olin vaan nähnyt kuvia. Toiseksi kielitaidon koheneminen. Itse koen, että opin eniten kun puhuin host-perheeni ja paikallisten ihmisten kanssa päivittäin - se oli itselleni paras tapa oppia. Opin valtavasti myös erilaisista kulttuureista. Koulussamme oli opiskelijoita melkein jokaisesta maanosasta, joten väkisinkin oppi ettei oma tapa tehdä asioita ole se ainoa ja oikea. Maailmankatsomus toisin sanoen avartui ihan hullun paljon. Kaikista tärkein asia itselleni oli uudet ystävät ja tuttavat. Ihan mieletöntä kun tällä hetkellä mulla on hyviä ystäviä mm. Hollannissa, Norjassa, Meksikossa, Japanissa ja tietenkin myös Kanadassa. Pidetään muutamien kanssa viikoittain yhteyttä, mikä on ihan mieletön rikkaus. Varsinkin hollantilais-ystäväni on vieläkin yksi kaikista parhaimmista ystävistäni. Olen myös oppinut arvostamaan omaa kulttuuria, kieltä ja maata entistä enemmän. Kuinka hyvin meillä oikeasti on asiat täällä Suomessa ja kuinka suuri rikkaus on se, että meillä on oma hieno kieli ja kulttuuri.
Vaikka toi vuosi on ohi niin kyllä se vieläkin koskettaa mua päivittäin. Joko ajattelen jotain ihmisiä, muistelen jotain kokemuksia tai heitän päällen jonkun niistä lukuisista Kanada-vaatteista tai asusteista, joita mulla on. Vancouver- sateenvarjo kulkee mukanani, hyllylläni on Kanadan lippu ja seinillä on kuvia host-perheestäni ja ystävistäni. The years go by and time just seems to fly but the memories remain.
Lähtisinkö uudestaan jos tilaisuus tulisi? En edes miettisi vaan lähtisin!! Olen miettinyt, että voisin lähteä johonkin muuhun maahan tässä parin vuoden sisällä. Nykyään on niin ihanan helppoa lähteä vaikka koulun kautta, joten olen ajatellut hyödyntää sen tilaisuuden jossain vaiheessa. Tai no, koskaan ei tiedä mihin elämä kuljettaa. En minäkään vielä pari vuotta sitten lukion kolmannella todellakaan olisi uskonut, että tulen joskus asumaan vuoden niin kaukana kotoa!
(Nickelback - Photograph)
