Halloween-viikko

On se vaan jännä miten ystävät lähellä, ystävät kaukana, perhe lähellä, perhe kaukana saavat aina elämän uudestaan hymyilemään. Mulla on myös ollut nyt paljon tekemistä perusarjessa, joten sekin on vienyt mua eteenpäin. Pikkuhiljaa, mutta varmasti sateen jälkeen tulee aina aurinko.

Ensi viikonloppuna täällä vietetään Halloweenia. (Virallisesti siis lokakuun viimeisenä päivänä eli sunnuntaina, mutta taitaa tuo halloweenin juhlinta tänä vuonna jakautua koko viikonlopulle.) Ja sen voi kyllä huomata ihan joka paikassa! Mun isäntäperheen talokin on niin täynnä kaikenmaailman halloween-koristeita. Siihen oikeesti panostetaan! Kävin viime viikolla taas Metrotownissa ja siellä oli kurpitsankaivertajia, joita sai seurata siinä shoppailun lomassa (ne oli ihan uskomattomia!!). Kaupoissa myydään kurpitsoita ja muita halloween-koristeita, halloween-asuja, halloween-aiheisia karkki- ja suklaabokseja, halloween-kortteja... PLUS sitten on lisäksi ihan omia halloween-kauppoja, joissa myydään pelkästään halloween-tavaraa (naamiaisasuja, hattuja, koristeita, tekoverta ym teko-tavaroita, peruukkeja jne.) Halloween on täällä ihan täysin  toista luokkaa kuin Suomessa. Itsekin olen nyt yrittänyt metsästää halloween-asua koulun perjantai-iltana olevaan halloween-juhlaan. Pitkän harkinnan jälkeen päätin, että pukeudun merirosvoksi. Aika kulunut idea, mutta tämä on mun eka oikea halloween joten voin olla ihan mitä tahansa! :)

Lauantaina iltapäivällä lähdin host-siskoni ja hänen poikakaverinsa kanssa käymään paikassa, jota kutsutaan nimellä Pumpkin Patch. ( http://www.aldoracres.com/ ) Paikka oli maatila, joka oli koristeltu halloweenin mukaisesti, eli joka puolella oli kurpitsoita ja muita koristeita. Siellä oli kaikkia mahdollisia eläimiä: possuja, hevosia, lehmiä, vuohia, pupuja, kanoja ja jotain semmosiakin joita en ollu koskaan nähnyt! (jotain lehmäntyylisiä ne oli kuitenkin). Se paikka oli tosi viihtyisä ja siellä oli tosi paljon lapsiperheitä. Oli tosi kiva nähdä vähän toisentyylistä kanadalismeininkiä myös! Lopuksi mentiin semmosen heinäkärrin kyytiin ja meidät vietiin kurpitsa-pellolle. Siellä saatiin valita jokainen oma kurpitsa. Löysin itselleni tosi kivan kurpitsan ja aion kaivertaa sen tällä viikolla yhdessä isäntäperheeni kanssa. Ootan tosi innolla sitä kurpitsankaivertamista, koska sitäkään en ole koskaan aiemmin tehnyt. Niitä malleja on ihan hirveän paljon! Mun täytyy kyllä vaan kiltisti tyytyä johonkin amatöörien malliin.

Joululahjat piti eilen postittaa täältä Suomeen, jos halusi lähettää ne halvemmassa postiluokassa. En ole koskaan ollut näin ajoissa joululahjojen kanssa - haloo nyt on lokakuu! Mutta kyllä on hyvä mieli ettei tarvitse stressata lahjoista juuri ennen joulua. Vaikka tietenkin hommaan sitten jotain isäntäperheelleni. Olin tyytyväinen lahjoihin, joita lähetin perheelleni Suomeen. Ystäville aion lähettää kortteja ja kirjeitä (niillä ei onneksi vielä ole kiire). Olisin niin halunnut lähettää lahjoja kaikille, mutta Kanadan posti on huomattavasti kalliimpi kuin Suomen postijärjestelmä. Tai riippuu kyllä ihan paketista, täällä ne maksut menee ihan ihmeellisesti jotenkin paketin tyypin, koon ja painon mukaan, mutta pääsääntöisesti. Joten päätin, että tuon sitten mahdollisimman paljon tuliaisia kaikille kun palaan Suomeen. Ystävät saavatkin sitten kesälahjoja joululahjojen sijaan! ;)

Kylläpäs ajatus nyt hyppii aiheesta toiseen. Parasta vissiin kaapata The Girl With The Dragon Tattoo taas kouraan ja ohjata ajatuksia sinne suuntaan.

but life still goes on

Lähimmäisen menettäminen on yksi vaikeimmista asioista, mitä elämässä voi tapahtua. Ainakin itselleni. Menetin tällä viikolla itselleni niin kovin, kovin läheisen ja tärkeän henkilön. Kovaa ikävää ja kaipuuta ei todellakaan helpota se, että olen monien tuhansien kilometrien päässä sieltä, missä olisin halunnut ja haluaisin olla. Olin ihan varma, että lähden takaisin Suomeen ja keskeytän koko opintovuoteni. Halusin päästä kotiin heti. Päivän itkettyäni elämä kuitenkin alkoi taas kirkastua, ei paljoa mutta pikkuhiljaa kuitenkin. Ajattelin, että haluan kokea tämän vuoden sillä uskon sen olevan suuri osa myös tulevaisuuttani. 
Olen joutunt viimepäivinä punnitsemaan, lähtisinkö käymään Suomessa hautajaisissa ja palaisin sitten takaisin. Puntariin on laitettava noin 12-tuntinen lentomatka edes-takaisin sekä paluu takaisin tänne kotimaastani. Jos olisin esim. Euroopassa, en edes miettisi vaan menisin! Nyt kuitenkin tuntuu, että on parempi jäädä tänne ja yrittää jatkaa elämää. Repisin haavat vaan uudelleen auki kun pitäisi lähteä takaisin tänne ja istua yksin lentokoneessa se yli 12 tuntia. Menen sanomaan hyvästit sitten, kun palaan kotiin.

"Niin kuin orvokit nää maahan juurtuneet, Kiinni sinussa mä kasvoin elämään.
Olit voimani. Ja minkäs sille teet. Nyt mä juurrun tähän ikävään.
Kaikki minussa kuin vaiti valittaa. Valos sammuttua eksyin hämärään.
Ja kun sinua en nähdä enää saa, Niin mä juurrun tähän ikävään"

Syy miksi halusin kirjoittaa jotakin suuresta menetyksestäni, on se, että halusin muistuttaa, että täällä eletään täysin normaalia elämää. Ei ulkomailla asuminen ole aina ruusuilla tanssimista. Se ei ole sama asia kuin muutaman viikon loma jossain. Vuoteen mahtuu paljon vastoinkäymisiä - myös ulkomailla asuessa. Itse nimittäin ajattelin joskus muuttoni tänne olevan jotenkin valtavan suuri muutos elämässäni, kaikki muuttuu radikaalisti ja ongelmat katoavat. Suuri muutos se on totta kai ollutkin, mutta normaaliarki on kohdattava täälläkin.

Elämä kuitenkin jatkuu ja haavat paranevat pikkuhiljaa.
Lupasin tosiaan kirjoittaa tarkemmin koulustani. EF koulu Vancouverissa sijaitsee aivan Vancouverin keskustassa (Vancouver Downtown), Granville Streetillä. Koulu on upeassa Tom Lee -musiikkitalossa. Rakennuksessa myydän hurjasti eri soittimia ja siellä on konserttisali. Koulumme toimii neljännessä ja viidennessä kerroksessa. Neljännessä kerroksessa on aula, luokkahuoneita, iLab-luokka (eli ns. atk-luokka), opettajien huone ja henkilökunnan toimistohuoneita. Viidennessä kerroksessa on lähinnä vain luokkahuoneita. Jokaisella ryhmällä on oma luokkahuone ja oma opettaja. Ryhmässä kaikki opiskelijat ovat suurinpiirtein samalla tasolla, ja ryhmät tosiaan jaetaan lähtötasotestin perusteella.
Itse olen valinnut yleiskurssin, joten minulla on viikossa 26 oppituntia, joista jokainen kestää 40 minuuttia. Käytännössä koulupäiväni ovat n. 3-5 tunnin mittaisia. Se on mielestäni oikein riittävästi niin jää rutkasti aikaa muuhunkin kuin opiskeluun - täällä nimittäin on hurjasti koettavaa ja nähtävää!
Useimmat opettajat ovat todella rentoja ja muutenkin tunnelma oppitunneilla on hyvin rento ja vapautunut. Meillä on oppikirjat, joista teemme tehtäviä ja harjoituksia. Lisäksi teemme kuunteluita, pelaamme pelejä, teemme ryhmätehtäviä luokassa jne. Opiskelu on oikeastaan juuri sellaista kun olin sen kuvitellutkin olevan.
Lopuksi vielä vähän kuvia aulasta ja luokkahuoneestani:

 

yritin keksiä kivan otsikon, mutta en sitten keksinytkään mitään joten teksti puhukoon puolestaan!

Huhhuh, sain aikamoisen urakan juuri päätökseen. Meillä on koulussa kerran viikossa kirjakerho. Päätin valita kirjaksi Stieg Larssonin The Girl With The Dragon Tattoo (suomalainen versio: 'Miehet jotka vihaavat naisia'). Huomiseksi minun oli määrä lukea noin 130 sivua kirjaa eteenpäin, ja olin tietenkin jättänyt urakan viimeiseen päivään. Yllätin kuitenkin itseni ja todella luin kaikki luvut, jotka minun kuuluikin huomiseksi lukea. Kirja ei ole mikään helpoin pysyä mukana, varsinkaan vieraalla kielellä. Kirjassa on todella paljon eri henkilöitä ja välillä olen ollut ihan solmussa. Ei kuitenkaan tee mieli luovuttaa, koska kirja on todella mielenkiintoinen. Suosittelen! (jopa minä voin suositella, vaikken koskaan luekaan juuri mitään...)

Viime lauantaina podin taas aikamoista koti-ikävää. Olisi niin tehnyt mieli ottaa ensimmäinen lento takaisin Suomeen ja nähdä läheisiä. Yritin lenkkeillä ja tehdä kaikkea kotona, mutta mikään ei tuntunut auttavan. Ajatukset ja huoli läheisistäni Suomessa valtasivat mieleni täysin.
Iltapäivällä lähdin kuitenkin Vancouveriin tapaamaan norjalaista ystävääni. Menimme yhdessä syömään Granville Streetille, ja söimme muuten älyttömän hyvät tortillat! Muutenkin tunnelma Vancouverin keskustassa lauantai-iltana oli aivan ihana! Pikkuhiljaa ikävä Suomeenkin alkoi karista mielestäni ja pystyin taas keskittymään elämääni täällä.

Jäin yöksi ystäväni asuntoon, sillä meillä oli aikainen herätys sunnuntai-aamuna. Sunnuntaina suuntana oli nimittäin USA. Lähdimme koulun järjestämälle shoppailureissulle lähelle Seattlea. Bussi starttasi klo 7:00 ja pian olimmekin jo USAn ja Kanadan rajalla. Olimme siellä hyvissä ajoin, joten pääsimme tarkastukseen nopeasti. Meidän piti täyttää laput, jossa kysyttiin henkilötiedot ja kaikenmaailman kysymyksiä terrorismiin yms. liittyen. Lisäksi otettiin kuva ja sormenjäljet. On kyllä tuo rajanylitys tiukentunut entisestään (viimeeksi kävin jenkeissä seitsemän vuotta sitten). Täytyy vaan todeta, että on vähän toista ylittää rajaa Pohjois-Amerikassa kuin Euroopassa.
Vihdoin Jenkeissä! Ajoimme ensin Seattle Premium Outlet Malliin. Siellä oli hullusti eri merkkien Outlet-myymälöitä, mm. Converse, Vans, Tommy Hilfiger, Guess, Adidas, Puma, Hugo Boss... Niitä oli valtavan paljon! Ja huonon taloudellisen tilanteen vuoksi joka putiikissa oli alennusmyynnit (niin kuin Kanadassakin tällä hetkellä). Hinnat ei siis todellakaan olleet pahoja! Mukaani tarttui mm. uudet kengät, parit farkut, huppari ja pari t-paitaa. Premium Outletin jälkeen ajoimme toiseen kauppakeskukseen. Jenkkien hintataso on huomattavasti halvempi kuin kanadalaisten, joten harkitsen vakavasti Yhdysvaltojen puolelle menemistä kun ensi kerralla tarvitsee ostaa enemmän jotain.
Kotimatka sujui hieman väsyneissä ja sen takia hyvinkin hauskoissa tunnelmissa. Tällä kertaa rajatarkastukset Kanadan rajalla ja pian olimmekin takaisin Vancouverissa. Kotona painuin melkosuoraan nukkumaan. Oli tosi kiva päivä! Ja tässä vähän kuvia reissulta:

Eilen sattui näin jälkeenpäin ajateltuna hauska tapaus. Olin tulossa koulusta kotiin alkuillasta. Odottelin Skytrain-matkan jälkeen bussia Skytrain-asemalla. Luulin, että kaikki bussit tietyltä pysäkiltä menevät kadulle, jossa asun. (aina ovat ainakin ennen menneet!!) No, otin sitten bussin ja huomasin kyydissä ollessani, että bussi kääntyi aivan väärään suuntaan. Oh shit! Painoin totta kai heti stop-nappulaa (tai no täällä on semmoiset stop-vaijerit, josta pitää vetää), mutta bussi jatkoi ja jatkoi matkaa. Bussin ensimmäinen pysäkki oli nimittäin hyvin kaukana Skytrain-asemasta. Sitten olinkin jossain keskellä ei mitään, eikä mitään hajua missä olin. Päätin sitten ottaa bussin takaisinpäin ja samalla yritin kysyä neuvoa paikallisilta. Jäin pois taas jossain aivan oudolla pysäkillä. Kysyin taas neuvoa ja sitten päätin kävellä, koska aloin pikkuhiljaa hahmottaa, missä olin. Ajattelin, että eksyn vaan enemmän jos nyt otan vielä jonkun bussin. Löysin vihdoin ja viimein bussipysäkin, ja tiesin, että siitä lähtevällä bussilla kotiin. Vihdoin kotiin päästyäni tilanne oli lähinnä vain hauska, mutta eipä paljoa naurattanut kun tajusin olevani väärässä bussissa. Olisinhan toki voinut soittaa isäntäperheeni hakemaan minua, mutta suomalainen selviytyjäluonne tietenkin halusi selvitä tilanteesta itse. Oli kieltämättä voittajafiilis kun olin vihdoin kotona!
Tänään luokkakavereillani sitten riitti hauskaa kustannuksellani kun he kuulivat, että olin ottanut väärän bussin ollut totaalisen eksyksissä..... No ei siinä mitään, välillä on ihan tervettä nauraa itselleen. :) :)
Niin ja tosiaan, tänään tarkistin bussinumeron kaksi kertaa ennen kuin hyppäsin kyytiin.

Eipä tällä hetkellä kai sitten muuta! Käytiin viime viikonloppuna taas elokuvissa host-siskoni ja kavereiden kanssa. Tällä kertaa katsomassa Jackass 3D. Eipä olleet 3D-tehosteet erikoisia, mutta leffa oli ihan jees (vaikkakin vähän ällöttävä silloin tällöin..)
Muutamat ovat kyselleet jos voisin kertoa koulustani hieman tarkemmin, joten aion tehdä pian päivityksen, jossa kerron tarkemmin koulustani. Pitää ensin ottaa vielä muutamia kuvia koulustani ja miettiä, mitä kaikkea kertoisin. Mutta palaan siis astialle hyvinkin pian!
Niin, ja jos on jotain aiheita, mistä toivoisitte minun kirjoittavan, niin ideoita saa kommentoida!

Tasan kuukausi kanadalaista elämää takana

Taas on aikaa vierähtänyt reilun viikon verran eteenpäin. Tämän viikon aikana olen tajunnut, etten voisi kuvitella asuvani täällä vakituisesti. Tykkään tosi paljon  isäntäperheestäni, elämästä Kanadassa ja Vancouverista, mutta rakastan vaan niin paljon isänmaatani ja läheisiäni Suomessa, että haluan asua heidän lähellään. Tai ainakin lähempänä kuin mitä nyt olen. Toisin sanoen, en ehkä vieläkään ole päässyt täysillä mukaan kanadalaiseen elämään, koska huomaan kaipaavani kotiani joka päivä. Tuleekohan jossain vaiheessa päivä, jolloin en ajattelisi sekuntiakaan Suomea? Tuskin.

Tällä viikolla en kuitenkaan ole juurikaan potenut ylitsepääsemätöntä koti-ikävää, jota podin pari viikkoa sitten. Koulu on vienyt ajatuksia tosi hyvin muualle. Meillä oli koulussa uusi opettaja. Hän oli todella nuori ja teimme tunneilla tosi kivoja tehtäviä mm. kuunteluita internetistä, ryhmätehtäviä, pieniä esitelmiä kotimaistamme, sen sijaan että olisimme käyneet vain oppikirjan tehtäviä läpi. Harmi vaan, että hän oli meillä vain viime viikon. Tänään meillä oli supertylsä sijaisopettaja. Huomenna meille tulee kuitenkin TAAS uusi opettaja. Tämä on jo ihan hassua - kolmas viikko ja neljäs opettaja.

Viime viikolla kävin muutaman koulukaverini kanssa Metrotownissa (Metropolis at Metrotown), joka on koko British Columbian suurin kauppakeskus. Ja kyllä se olikin valtava! Olin käynyt siellä kerran aiemmin, seitsemän vuotta sitten kun olin lomalla Vancouverissa mutta en tosiaankaan muistanut sen olevan noin valtava! Keskellä kauppakeskusta oli ns. keskus, josta lähti kolmessa eri kerroksessa neljä eri käytävää joka suuntaan, ja ne käytävät haarautuivat edelleen. Kauppakeskuksessa on yli 400 kauppaa. Metrotownissa yli neljä tuntia, eikä keritty kävellä kuin puoli kauppakeskusta läpi. Päätettiin mennä pian uudestaan ja kiertää loppupuolisko sitten. Kyllä jalat huusivat hallelujaa kun vihdoin istuin Skytrainissa kohti kotia.

Viime viikolla huomasin myös, että olen jossain määrin kyllä jo tottunut Kanadaan. Ensimmäisinä viikkoina oli koko ajan että "VOU!" kun näki jotain uutta, jotain mikä on erilaista kuin kotimaassani. Enää ei hetkahda juuri mistään. Lähes kaikki tuntuu täysin normaalilta, esimerkiksi liikennemerkit, tuotteet kaupoissa, väkimäärät, rakennukset, erilaiset eläimet, ruuat, suuret pakkauskoot ja se, että kaikki puhuu vain englantia. On toisaalta pelottavaa, että esimerkiksi kodittomat ihmiset on aivan arkipäiväinen näky, mutta toisaalta on hyvin avartavaa kun silmä tottuu näkemään, että kaikki ei välttämättä ole samanlaista omassa kotikaupungissa ja muualla maailmassa.
Ja heti kun pääsin sanomaan, että mikään ei enää hetkauta niin mieleeni tuli jotain, josta todellakin hämmästyin. Metrotownissa ollessani käytiin myös eläinkaupassa. Siellä ihan oikeasti myydään koiran- ja kissanpentuja! Kissanpennut oli näyteikkunassa ja koirat pienissä häkeissä kaupan sisäpuolella. Vaikka en mikään eläinasiantuntija olekaan, ne näytti niin reppanoilta! Mietittiin norjalaisen ystäväni kanssa, että eipä tulisi Pohjoismaissa kuuloonkaan. Tai en ainakaan itse ole missään törmännyt vastaavaan?! Olen jenkkileffoissa tietenkin nähnyt kyseistä käytäntöä, mutta kyllä hetkautti kun itse näki omin silmin!


Thanksgiving eli Kiitospäivä oli tosi hieno uusi kokemus. Kanadassahan Kiitospäivää juhlitaan aina lokakuun toisena maanantaina. Kiitospäivä ei ole täällä niin suuri juhla kuin Jenkeissä, mutta kuitenkin se on täälläkin vapaata koulusta ja osalla myös töissä (mutta kuitenkin kaikki kaupat olivat auki). Kiitospäivää juhlittiin siis eilen. Illalla kotiimme tuli sukulaisia ja ystäviä. Myös ranskalainen koulukaverini oli tullut kylään.
Alkuillasta tarjolla oli dipattavia kasviksia, sipsejä, keksejä, juustoa ym. naposteltavaa. Hieman myöhemmin kaikkien vieraiden saavuttua söimme yhdessä perinteisen kiitospäiväillallisen. Tarjolla oli tietenkin kalkkunaa, karpalohilloa, perunamuusia, kastiketta, höyrytettyjä kasviksia, erilaisia salaatteja ja sämpylöitä. Jälkiruuaksi oli kurpitsapiirakkaa ja jäätelöä. Illalla katsottiin myös tietenkin Vancouver Canucksien kauden toinen ottelu telkkarista. Koko päivä oli siis kanadalaista elämää parhaimmillaan!

Ensimmäinen arkiviikko paketissa

Viikko ja yksi päivä opiskelua takana. Tuntuu ihanalta olla pitkästä aikaa koulumaailmassa, vaikkakin nyt kouluni on täysin erilainen kuin mihin olen 12 vuoden opiskeluaikanani tottunut. Oppitunnit kuitenkin ovat yllättävän samanlaisia. Suurin eroavaisuus lukion englannin tunneilla ja tämänhetkisillä englannin tunneillani on se, että nyt KAIKKI on englanniksi, ei sanaakaan omalla äidinkielelläni. Jos ei tiedä jotain sanaa, se selitetään luonnollisesti englanniksi.
Lähtötasotestien perusteella minut sijoitettiin tasolle, jolla suurin osa opiskelijoista on opiskellut jo muutamia kuukausia täällä. Omassa ryhmässäni on opiskelijoita Japanista, Kolumbiasta, Venäjältä, Venezuelasta, Chilestä, Sveitsistä  ja Belgiasta. Välillä tuntuu, että heillä on jo paljon laajempi sanavarasto kuin itselläni. Toisaalta opinpahan tehokkaammin kun koko ajan tulee uusia sanoja. Tasoa voi toki vaihtaakin, jos se tuntuu liian helpolle/vaikealle. En kuitenkaan aio vaihtaa tasoani, koska pidän tämänhetkisestä ryhmästäni hyvin paljon. Minut otettiin tosi hyvin mukaan porukkaan.
Opettajana meidän ryhmällä on, tai siis oli, ihan mielettömän kiva ja pätevä miesopettaja. En ehtinyt tutustua häneen kuin ensimmäisen viikkoni, koska hän vaihtoi perjantain jälkeen työpaikkaa. Saadaan huomenna uusi opettaja, ja kieltämättä olen hieman surullinen. Pidin tosi paljon ensimmäisestä opettajastani. Toivon niin kovasti, että uusi opettajamme on yhtä hyvä kuin ensimmäinenkin.
Normiaalien oppituntien lisäksi meillä on muutamia tunteja viikossa iLab-opiskelua (=erilaisia kuuntelu- ja kirjoitustehtäviä Internetissä) ja valinnaiskurssia (itse valitsin Pop Culture -kurssin, joka on osoittautunut oikein mielenkiintoiseksi).

Koulussa on tosi helppo saada uusia kavereita, koska kaikki ovat samassa tilanteessa ja haluavat tutustua uusiin tyyppeihin. Vaikka eri maanosista tulevat opiskelijat sekoittuvatkin opiskeluryhmiin, silti koulussa on  jonkin verran nähtävissä ns. etelä-amerikkalaisten porukka, aasialaisten porukka jne -jakoa. Niinpä itsekin olen eniten tutustunut eurooppalaisiin tyyppeihin. Viime viikolla vietin eniten aikaa ranskalaisen tytön sekä norjalaisen tytön kanssa. On toki hirmusiistiä tutustua muihin kulttuureihin ja oppia juttuja eri maanosista, en kiellä sitä! Mutta on ihan erilaista jutella etelä-amerikkalaisen tai eurooppalaisen ihmisen kanssa. Varsinkin sen norjalaisen tytön kanssa meillä löytyi yhteinen sävel heti ensisekunneilla. Samantyylinen kotimaa, kulttuuri ja tavat mahdollistavat syvällisemmänkin keskustelun paljon nopeammin. Kaiken lisäksi se norjalainen tyttö on älyttömän hyvä englannissa, joten on kiva puhua englantia kun kaveri ymmärtää lähes kaikki sanat, joita käytän, ja samalla oppia itse kaverilta uusia sanoja.

Viime torstaina meillä oli koulun järjestämä Welcome Party vancouverilaisessa ravintola/baarissa, White Spotissa. Ennen juhlia olin istumassa iltaa ranskalaisen ystäväni asunnossa. Hän kokkasi minulle ranskalaisen illallisen. Oli muuten hyvää! Juteltiin koti-ikävästä, Vancouverista, koulusta, kotimaistamme jne. Kun olimme kävelemässä White Spotiin, ajattelin, että enpä olisi vielä vuosi sitten voinut uskoa, että olisin tänä syksynä Vancouverin kaduilla ranskalaisen tytön kanssa kävelemässä paikalliseen ravintolaan. 
Kuinka kiehtovaa, että tulevaisuutta ei vaan koskaan voi tietää!
Oli oikein mukava ilta, vaikka olinkin jo niin väsynyt aamukuuden herätysten takia.

Eilen illalla koin aivan ihanan yllärin! Host-äitini oli käynyt paikallisessa leipomossa ja ostanut - uskokaa tai älkää - RUISLEIPÄÄ! Olin kertonut perheelleni, kuinka paljon kaipaan ruisleipää. Kuvailin leipää host-äidilleni, ja hän oli ostoksilla ollessaan löytänyt leipomosta ruisleipää. Hän kertoi minulle, että oli leipomossa ihmetellyt onko leivässä jotain vikaa, kun se painaa niin paljon. Hän oli kokeillut eri leipiä ja kaikki olivat painaneet yhtä paljon, joten hän oli ajatellut, että ehkä sen kuuluukin olla juuri sellaista. Selvensin hänelle tietenkin kotona, että ruisleivän kuuluukin olla huomattavasti painavemaa kuin vaalean leivän. Maultaan paikallinen ruisleipä oli yllättävän lähellä suomalaista ruisleipää. Eihän se nyt tietenkään ollut aivan samanmakuista kuin ruislimppu tai Vaasan ruispalat, mutta hyvin lähellä kuitenkin. Ja onhan suomalaisia ruisleipiäkin paljon erilaisia ja eri makuisia.
Ei muuta kuin salmiakkia metsästämään...