HALFWAY!

140 päivää takana ja 140 päivää jäljellä ennen kuin olen takaisin Suomessa. Mun visiitti Kanadassa on siis tasan puolessavälissä! Sen vuoksi ajattelin kirjoittaa nyt yleisistä fiiliksistä.

Ensinnäkin aika on mennyt ihan sairaan nopeasti. Muistan mun lähdön Suomesta kuin eilisen, ja toisaalta on taas ehtinyt tapahtua niin paljon. Paljon on ehtinyt tapahtua Suomessa ja paljon on ehtinyt tapahtua täällä.

Mie olen kehittynyt englannissa. Vieläkin musta tuntuu, ettei se suju niin kuin toivoisin sen sujuvan mutta kyllä mie vaan olen kehittynyt. Koulusta oon tykännyt ja siellä kehittyy. Mutta silti koen, että opin kaikista parhaiten kun puhun isäntäperheeni kanssa sekä ystävieni kanssa. Pääsee oikeasti itse käyttämään kieltä, ja kuulee miten muut ihmiset puhuvat. Onneksi mulla on vielä monta kuukautta aikaa kehittyä! Ja sen olen tänä aikana oivaltanut, että kaikkea ei tarvitse osata. Voin olla hyvä englannissa, vaikka en tietäisikään kaikkia tarkkoja sanoja.

Englannin lisäksi olen oppinut hieman muitakin kieliä, esimerkiksi 'Kiitos', 'Moi' ja 'Minä rakastan sinua' hoituu jo aika monella kielellä! Ja tietysti olen opettanut suomea muille. On muuten ihan sairaan hauskaa opettaa suomea. Aina kun joku pyytää sanomaan jotain suomeksi niin eka reaktio mun sanomisen jälkeen on "WOU!" No, eihän suomi helppoa ole, mutta on ihan sairaan hauskaa kun joku sanoo jotain juttuja suomeksi. Kaikki, jotka osaavat valmiiksi jotain sanoja suomeksi, tietävät yleensä jotain kirosanoja. Hmm...Niitä ihmiset myös yleensä ensimmäisenä haluavat tietää. nojoo..
Suomen kieli muuten kuulostaa kuulemma joko japanilta, tai sitten että mä vaan keksin jotain sanoja eikä ne oikeasti tarkoita yhtään mitään. Pari kertaa on ihan joutunut vakuuttelemaan että kyllä se on ihan oikeaa kieltä!

Kaikista hienointa minusta on kuitenkin uudet ystävät. Tällä hetkellä mulla on ystäviä ihan ympäri maailmaa. Ihmisissä on niin paljon eroja maanosien välillä, mutta loppujen lopuksi kaikki on samanlaisia. Kulttuurieroja on hurjan paljon ja niistä on ollut ihan sairaan siistiä oppia! En todellakaan esimerkiksi tiennyt, että monissa Etelä-Amerikan maissa pitää uutena vuotena pukea keltaiset alusvaatteet, tai ollut tottunut vaihtamaan poskisuudelmia aina tavattaessa. Olen saanut monia ystävyyssuhteita, jotka niin varmasti kestävät loppuelämäni.

Mutta ennen kaikkea on oppinut arvostamaan entistä enemmän sitä, mistä itse tulee.
Tällä hetkellä musta on ihanaa, että mulla on vielä monta kuukautta jäljellä eikä vielä tarvitse lähteä. Vaikka pitää myöntää, että kyllä mie kotiinpaluuta ootan enemmän kuin mitään!

Muista aina liikenteessä

Kylläpäs olen saamaton tämän blogini kanssa. Miulla ei juurikaan ole arjesta poikkeavaa ohjelmaa kalenterissa, mutta silti jotenkin tuntuu, ettei ole aikaa. Ehkä se on myös sitä, että kun ei ole tapahtunut mitään uutta ja mahtavaa niin en oikein tiedä mistä kirjoittaisi. Täällä tosin on niin paljon asioita, joista voisi kirjoittaa, asioita, jotka ovat erilaista kun Suomessa. Mutta sekin rupeaa olemaan hankalaa, koska kaikkeen on jo tottunut. Pikemminkin voisin kertoa eroista sitten kun palaan Suomeen. :D No, kovasti olen tällä viikolla miettinyt että mistä sitä kirjoittaisi.

Tänään olin menossa normaalisti kouluun. Heti ekalla asemalla tuli kuulutus, että Skytrainin kanssa on ongelmia. Vancouverin julkinen liikenne toimii aina tosi hyvin, ja ongelmia on tosi harvoin. Mutta tänä aamuna olikin sitten kunnon ongelmat! Parin pysäkin välissä oli kuulemma jonkinlainen tulipalo, ei siis junaradalla mutta jossain lähellä. Joten se väli oli suljettu. No, siinä välillä olisi kuulemma ollut bussi, mutta mulla meni ihan täysin hermot siihen, että yhden pysäkkivälin kulkeminen kesti noin 10 minuuttia ja normaalisti se menee parissa minuutissa plus että bussi on hitaampi kuin juna. Päätin sitten vähän soveltaa ja ottaa toisen junalinjan. Jouduin kiertämään jonkin verran, enkä tiedä olinko perillä yhtään nopeammin, mutta ainakin juna liikkui koko ajan normaalisti. Myöhästyin koulusta puolisen tuntia, mutta eipä se haitannut. Ei opettajat rankaise jos julkisten kanssa on ongelmia, ja muutenkin, meidän opettajaa ei koskaan haittaa jos joku on myöhässä. :D No se siitä, pääsin turvallisesti perille ja kotimatka sujuikin jo ihan normaalisti. (tuli vähän epäselvästi selitettyä, mutta epäselvää se matkanteko olikin...)

Anyway, siinä mulla sitten juolahti mieleen, että voisin kirjoittaa jotain liikenteestä. Vancouverhan on suurkaupunki, joten liikennekin on sen mukaista. Monet ihmiset käyttävät julkisia kulkuneuvoja, mutta kyllä täällä vaan riittää autoilijoita. Mulla on kansainvälinen ajokortti, jolla saisin ajaa täällä ihan vapaasti mutta eipä hirveesti ole tehnyt mieli ajella koska en kyllä tiedä pärjäisinkö tuolla! Ehkä jossain hiljaisemmilla kaduilla, esim. naapurustossani. Vancouverissa autoilijat ovat mielestäni aggressiivisempia kuskeja kuin Suomessa. Mutta tosi hyvin yleensä annetaan tilaa muille, vaikka itse ajetaankin kovin määrätietoisesti. Ainakaan Vancouverin keskustaan en ikimaailmassa menisi ajamaan, koska siellä tosiaan pitää tietää mihin on menossa.

Jo ajokortin saamisessa on luonnollisesti eroja. Täällähän ajokortin voi saada jo 16-vuotiaana. Kun täyttää 16, sen jälkeen voi mennä teoriakokeeseen. Sen läpäistyä saa "L-kortin". Käytännössä se tarkoittaa, että pitää ajaa semmoinen oranssi magneettinen L-lätkä (L=learning), ja kyydissä pitää olla yli 25-vuotias perheenjäsen, jolla on ajokokemusta joku tietty määrä, en muista tarkkaan. Sen kanssa pitää ajaa muistaakseni vähintään kuukausi, jonka jälkeen pitää mennä ajo-opetukseen. En oo ihan varma, onko ihan pakko mennä autokouluun. Vanhempi hostsiskoni ainakin kävi autokoulussa. Siinä on siis jotain oppitunteja liikenteessä, jonka jälkeen saa vihreän N-lätkän (N=new driver).  Sen kanssa saa sitten ajaa pari vuotta, jonka jälkeen on taas jonkinlaista opetusta. Sen jälkeen saa sitten ihan virallisen ajokortin eikä tarvitse pitää enää mitään lätkiä auton perässä.
Tämä nyt on miten se suurinpiirtein menee, mun hostäiti selitti tän mulle jo joku aika sitten, joten en ihan tarkkaan muista. Joten jos haluat hankkia ajokortin Kanadassa, niin kannattaa ottaa tarkemmin selvää. :D

Sitten jotain itse liikenteestä. No ensinnäkin liikenneruuhkat. Pahimmillaan se on aamulla sekä illalla sanotaan 4-6 välillä. Suurimmilla valtateillä on 3-4 kaistaa yhteen suuntaan. Kaistoista yksi kaista on autoille, joiden kyydissä on 2 tai useampi matkustaja. Ruuhka-aikaan yksinajavien kaistat ovat AIVAN tukossa, ja tuo 2+ -kaista vetää hyvin. Tällä yritetään suosia kimppakyytejä.

Vaikka liikennesäännöt ovat aika kansainvälisiä, eroavaisuuksia Suomen liikennesääntöihin on. Täällä ei simerkiksi Stop-merkin kohdalla pysähdytä. Tai kuulemma siinä pitäisi pysähtyä, mutta ei kukaan tee niin. Siinä vain hiljennetään ja jatketaan matkaa. Suurin eroavaisuus on se, että vaikka liikennevalo olisi punaisella, risteyksessä oikealle saa silti kääntyä. Tietenkin on väistämisvelvollinen, mutta jos ketään ei tule, saa vapaasti mennä vaikka valo on punainen.

Kävelijöille on taajamissa pieni kaistale omaa kulkuväylää autoteiden reunassa. Pyöräilijöille sen sijaan on yleensä valkoisella viivalla erotettu väylä autotien yhteydessä, yleensä toisessa reunassa autotietä. Kävelyteitä ei kuitenkaan läheskään joka paikassa ole. Muutenkin kävelijöitä ja pyöräilijöitä näkee NIIIIN paljon vähemmän kuin Suomessa. Pyöräilijöitä näkee keskimäärin ehkä yhden viikossa. :D ihan oikeesti! Kävelijöitä sentään vähän enemmän, varsinkin downtownissa. Olen kertonut koulussa sekä isäntäperheessäni, että Suomessa meillä on kunnon pyörä/kävelytie oikeastaan jokaisen tien vieressä. Se aiheutti syvää ihmetystä erityisesti kanadalaisissa sekä myös muun maalaisissa!

Laitoin nyt jotain kuvia liikenteestä ja teistä, mitä oon tässä pitkin matkaa räpsinyt. Ei oo hirveesti tullut otettua kuvia liikenteestä, mutta tässä jotain mitä satuin löytämään. Harmi kun ei oo kuvaa kunnon liikenneruuhkasta eli rush-hourista. No, eipä se juuri koskaan kuulu arkipäivääni sillä yritän välttää kulkemista sinä aikana.

GO!

Voihan kun tämä päivittäminen on nyt ihan jäänyt. Lupaan skarpata ensi viikolla. Mun elämässä on nyt ollut menoa ja meininkiä. Joka päivä on tapahtunut jotain ja eipä ole paljon ehtinyt blogiin paneutua. Ensinnäkin haluan kertoa yhden jutun, jonka uskon niin olevan jonkinlaista kohtaloa!

Viikko sitten perjantaina mulla oli tosi tylsä ilta. Hostsiskoni kertoi lähtevänsä käymään poikaystävänsä kanssa käymään Ikeassa (ja kyllä, täälläkin on Ikea!!). No ajattelin lähteä mukaan, koska halusin jotain tekemistä. Ja niin perus - aina kun menee Ikeaan niin tekee vaan mieli muuttaa omaan kämppään tai rempata nykyistä kämppää jne! No anyway, siellä kuljettiin ympäriinsä kunnes yhtäkkiä kuulin sattumalta erään pariskunnan puhuvan suomea. Olin ihan varma, että he puhuivat suomea vaikka kuulin vain muutaman sanan. Epäsuomalaiseen tapaan päätin mennä juttelemaan, koska olin niin innoissani kun kuulin suomea jossain!! He olivat asuneet Kanadassa jo monta kymmentä vuotta, tai no itse asiassa mies on syntynytkin täällä. He kertoivat, että heillä on kaksi mua vähän vanhempaa tytärtä ja että he asuvat aika lähellä minun taloani. Ja he vaikuttivat AIVAN ihanilta ihmisiltä! Vaihdettiin sitten osoitteet ja puhelinnumerot.
Sunnuntai-iltana tuo nainen sitten soitti minulle ja kysyi, haluaisinko tulla kylään. Olin niin innoissani, ja sovimme tapaamisen torstaiksi. Torstaina miuta sitten tultiin hakemaan ja menin heille kylään. Ei voi muuta sanoa kuin että aivan ihana talo ja ennen kaikkea aivan ihana perhe. Syötiin kaikkea hyvää ja pelattiin semmosta dominopeliä. Oli kerrassaan upea ilta! Loppuillasta perheen nuorempi tytär sitten heitti minut takas kotiin. Matkalla juteltiin niitä näitä ja tuntui, että olisimme tunteneet niin paljon kauemmin kuin yhden illan! Mie niin haluan pitää yhteyttä tuohon perheeseen, tavata heitä täällä ja aina kun he tulevat käymään Suomessa niin mahdollisesti tavata sielläkin. Aivan mieletöntä!!
Voiko tällasta edes tapahtua!?

Muutenkin mun elämä on nyt mennyt täysin ystävien ympärillä. Eilen oltiin pubissa kattomassa lätkää. Perjantaina käytiin Old Spaghetti Factoryssa syömässä, ja söin ehkä parasta lasagnea koskaan. Se alkuperäinen Spaghetti Factory -ravintola sijaitsee Gastownissa. Kun käveltiin sinne niin nähtiin kaduilla ja näyteikkunoissa näyttelijöitä, spottivaloja ja isoja screenejä. Se oli jonkinlainen kulttuuritempaus, jossa sai seurata ihmisiä ja screeneillä oli tekstinä heidän ajatuksiaan. Ideana oli joku, että koskaan ei voi tietää mitä muut ihmiset ajattelevat tai jotain. Gastownissa oli tosi paljon ihmisiä seuraamassa tota juttua. Se oli kyl siistinnäköstä, näytti ihan kun ois kuvattu jotain leffaa!

Hommattiin myös luokkani kanssa liput Canucksien peliin helmikuulle. En malta odottaa!!
Mitähän muuta?! No tänään pyhitin koko päivän webkameralle. Ensin juttelin perheelleni ja sitten ystävälleni. Siinähän se päivä sitten menikin :D
No joo, nyt taidan katella vähän viikon salkkareita netistä kun on jäänyt katsomatta nyt parina päivänä. :D
Anteeksi kun ei nyt ole mitään kuvia. Otan kameran taas ens viikolla mukaan ja skarppaan muutenkin näitten päivitysten kanssa.
PUS!

Back 2 school

Maanantaina oli karu paluu arkeen. Pitää kyllä tunnustaa, että oli ihan kiva palata takaisin kouluun. Vaikkakaan noi 6:15 -herätykset ei oo ihan mun juttu... Mutta muuten! Meidän luokka siirtyi nyt kaikista korkeimmalle tasolle, nyt ollaan Upper Advanced -opiskelijoita. Yksi taso kestää aina 6 viikkoa. Tosin yleensä yhdellä tasolla on aina muutama porras. Ollaan vaan mietitty luokkakavereitten kanssa, että mitähän me tän tason jälkeen tehdään. Tai no periaatteessa voidaan olla tolla tasolla kaikki loppukuukaudet, mut ainakaan koulukirjoja ei tosta ylemmäs mun tietääkseni enää ole tarjolla. Hmm.
Olen viime aikoina myös miettinyt jonkin kansainvälisen kielitestin suorittamista. Ne on oikeestaan välttämättömiä, (tai ainakin niistä on hirveesti hyötyä) jos aikoo pyrkiä yliopistoon Pohjois-Amerikkassa tai Britanniassa (tai toki muualla Euroopassa myös). Meidän koulussa on mahdollista suorittaa kaksi erilaista yliopiston kielitestiä, TOEFL (Pohjois-Amerikka) tai Cambridge (Eurooppa). Itse olen ruvennut miettimään tota Cambridge-kurssia. Se on kuulemma tosi rankka ja vaativa, mutta kyllä siitä vaan olisi hyötyä. Mun ymmärtääkseni intensiivikurssilaisilla toi yliopistovalmennus kuuluu siihen kurssiin, mutta mie kun olen peruskurssilainen niin mun pitäis erikseen ilmottautua ja maksaa ilmeisesti jotain lisämaksua. Pitää vielä pistää harkintaan ja kattoa miten muuten edistyn nyt muutaman kuukauden sisällä.

Kielitaitoa karttuu huomaamatta. Joskus tuntuu, että en ole kehittynyt yhtään ja joskus taas tuntuu, että olen mennyt valtavasti eteenpäin. Just yks päivä kattelin uutisia telkkarista ja huomasin, että ymmärsin melkein kaiken - enkä tosiaankaan ymmärtänyt sillon kun tänne tulin!! Miun hostäiti sanoi, että se on huomannut mun edistyneen ihan selvästi, varsinkin puhumisessa. Itse koen, että puhuminen tökkii, mutta kuunteleminen on kehittynyt valtavasti. En mie tietenkään ymmärrä kaikkea, varsinkaan kaikkia sanoja, mutta yleensä ymmärrän aina idean eikä tarvitse pyytää toistamaan, niin kuin alussa. Joskus on kyllä tosi turhauttavaa kun haluaa sanoa jotain ja sanat ei vaan tule mieleen. Mutta jotenkin näiden kuukausien aikana on oppinut myös sen, että kaikkea ei vaan voi oppia, eikä tarvitsekkaan. Uskon kyllä, että puhun ihan sujuvaa englantia tämän vuoden jälkeen. Ainakin siihen pyritään!

Sunnuntaina käytiin hollantilaisen ystäväni kanssa Pohjois-Vancouverissa. Otettiin seabus Vancouver Downtownista Pohjoiseen. Matka Vancouver Harbourin yli kesti noin 15 minuuttia. Vancouverissa pelaa ihan valtavan hyvin noi kaikki julkiset - skytrain, bussit, seabus... Anyway, Pohjois-Vancouverissa on tosi nättiä! Me tosin vaan pyörittiin siinä satamassa, mutta mikäs sen lepposampaa kun kävellä veden rannalla kun sattui vielä niin mukava ilma. Tässä muutamia kuvia.

Viime yönä satoi lunta pitkästä aikaa kunnolla. Aamulla lunta oli maassa ehkä kymmenisen senttiä!? (oon tosi huono arvioimaan) Tänään oli siis tämän talven toinen kunnon luminen päivä. Se taas näkyi ja kuului joka paikassa - kouluja suljettu, valtavasti onnettomuuksia... Tosin Vancouverin keskustassa ei ollut yhtään lunta. Täällä ei muuten näy aura-autoja vaikka ois kuinka lumista. Tänään näin tasan yhden semmosen miniaurakoneen, joilla jotkut ihmiset Suomessa auraa pihaa! :D Enemmänkin nää harrastaa teiden suolaamista. Mutta kävelytiet oli ihan surkeassa kunnossa! No, nyt ulkona taitaa sataakin vettä joten eiköhän tää talvisuus oo taas tällä erää tässä. Ei kyllä haittaa mua, en ole mikään talven ylin ystävä.

Ens kerralla lisää, nyt koulujuttujen pariin -->

Talviaktiviteetteja

Heippahei! Se ois nyt sitten 2011. Ihan uskomatonta! Uusi vuosi ja uudet kujeet - vai mitä!? No, miun elämäni jatkuu täällä kaukana Kanadassa. Vielä reilu 5 kuukautta aikaa nauttia tästä. Ja sen aion myös parhaani mukaan tehdä!
Jotenkin vasta viime aikoina on oppinut sillai täysillä nauttimaan tästä. Totta kai mä vieläkin joskus mietin sitä kun pääsen kotiin ja kun perhe on vastassa ja kun näkee kaikki kaverit ja saa ostaa kaupasta salmiakkia ja mennä saunaan vaikka joka päivä ja ja ja. Mutta jotenkin vasta viime aikoina oon oppinut vähentämään Suomen miettimistä ja keskittymään täysillä elämään täällä. Voiskohan sitä sitten sanoa että vihdoin olen täysin kotiutunut ja sopeutunut!?

Uusivuosihan meni hyvin pitkälti suunnitelmien mukaan. Oltiin täällä miun host-perheen kotona ja tänne tuli kaikkia ystäviä kylään. Miun yksi koulukaveri tuli myös, mikä oli hirmukiva juttu! Monet miun opiskelukaverit menivät takaisin kotimaihinsa joululoman ajaksi, mutta muutamat jäivät tänne, mm. juuri tuo hollantilainen tyttö, jonka kanssa vietin UV:n. Yhdessä host-perheeni ja ystävien kanssa söimme ja joimme pitkälle yöhön. Tarjolla oli kaikkea pikkunaposteltavaa, voisin laittaa vaikka kuvan kun en enää itsekään muista mitä kaikkea tarjolla oli. Käytiin myös porealtaassa keskellä yötä. Oli niin kiva kun oli tosi viileä yö ja taivas oli ihan kirkas. Mie vaan niin rakastan tota noiden ulkoporeallasta. Se on niin loistava saunan korvike! Ai niin, vielä piti syömisistä mainita: Kaikista huipuin juttu (mun mielestä) oli suklaaputous! :D Siihen sitten oli tarkoitus dippailla mansikoita, mutta kun ei niitä kuulemma löytynyt mistään kaupasta niin dippailtiin sitten hedelmiä ja millon mitäkin, välillä pelkkää suklaata! :D Niin tosiaan, mansikoita saa täällä pääsääntöisesti ympäri vuoden kaupasta, koska ne tulee usein Jenkeistä tänne.
Vuosi ei tänä vuonna vaihtunut rakettejen paukkuessa. Tai no oli mun host-perheellä semmosia ihan pieniä paukkuja, joita räjäyteltiin pari. Mutta siis toi rakettihomma on mun ymmärtääkseni kiellettyä täällä nykyään, ilmeisesti niiden vaarallisuuden ja vahinkojen takia. En oikeesti nähnyt yhtään kunnon rakettia missään. Ilmeisesti Vancouverin ihan ydinkeskustassa oli jonkinlainen ilotulitus, en kyllä itse asiassa ole siitäkään ihan varma. Mutta joka tapauksessa, naapurustoissa ei raketteja räjäytelty. Raketit kuuluu täällä enemmänkin Halloweeniin ja Canada-dayhin (1.7.) Että tämän suhteen tosi erilainen Uusivuosi.

Viime aikoina oon harrastanut muutamia talviaktiviteetteja. Viime viikolla käytiin parin koulukaverin kanssa luistelemassa Robson Squaressa. Se on semmonen luistelupaikka aivan keskellä ydinkeskustaa. Se on niin kuin ulkona, mutta siinä on semmonen katos. Tosi kiva paikka! Tosin siellä oli ihan liikaa porukkaa. Mutta siellä luisteltiin, tai no lähinnä liu'uttiin väenpaljoudessa, reilu tunti ja sen jälkeen mentiin kanadalaiseen kahvilaan, Blenziin, kaakaoille.  Tässä vielä muutamia kuvia siltä reissulta:

Eilen puolestaan lähdin hostsiskojeni ja parin kaverin kanssa talvikeskukseen. Lumilautailu- ja laskettelumahdollisuudet Vancouverissa ja sen läheisyydessä on muuten ihan mahtavat! Mutta me päätettiin tällä kertaa mennä tuubimäkeen. Mentiin Seymour -nimiseen talvikeskukseen, joka on vuoristojen keskellä, Pohjois-Vancouverissa. Kyllä siinä Kanada näytti taas parhaita puoliaan kun ajeltiin vuoristoteitä lumen keskellä kohti keskusta ja aurinko paistoi. Tuubimäessä oli tosi paljon porukkaa, kun sää oli mitä mainioin! Tuubeilla viiletettiin muutama tunti alas mäkeä ja hissillä ylös. Tänään aamulla sen kyllä tunsi ihan joka lihaksessa!! Hieno talvikokemus! Harmittaa kun ei ollut kameraa matkassa, ne maisemat oli oikeesti niin upeita. Mutta pyysin host-siskoani nappaamaan puhelimella yhden kuvan. Tässä:

Se siitä tällä kertaa. Ens kerralla taas lisää juttuja. Viettäkää kiva loppiainen!