Aika opiskella

Torstai-aamuna oli pakollinen aamuherätys pitkästä aikaa. Mun piti olla koulussa 8:45, joten herätys oli tosi aikasin. Mun koulumatka kestää noin tunnin verran: ensin skytrain-asemalle, sitten skytrainilla Surreysta Vancouveriin, ja Vancouverissa pieni kävelymatka asemalta koululle. EF-koulu Vancouverissa sijaitsee Granville Streetilla. Se katu on aivan ihana! Ihan täynnä ihania shoppailu- ja ruokapaikkoja.

Granville Street

(c) http://www.beyondrobson.com/upload/2010/09/20100903-granvillest.jpg

Kouluun saapuessani aula oli aivan täynnä uusia opiskelijoita. Olin aivan pihalla, mitä pitäisi tehdä joten lampsin pitkän jonon hännille odottamaan. Vihdoin oli mun vuoroni. Saatiin infopisteestä kansio, jossa oli infopapereita. Sen jälkeen maksettiin opiskelumateriaalit ja oppikirjat. 

Virallisen osuuden jälkeen mentiin pienissä ryhmissä puhetestiin, joka ei kyllä ollenkaan tuntunut testiltä. Opettaja kyseli meiltä peruskysymyksiä kuten miksi valitsitte juuri Vancouverin, mistä olette kotoisin jnejne. Sen jälkeen kierrettiin koulu ympäri ja siinä se ensimmäinen päivä sitten olikin! Ensimmäisen päivän jälkeen koulusta jäi tosi sekava olo. Olin niin hämmentynyt siitä väenpaljoudesta, ja muutenkin oli niin orpo olo kun ei tuntenut ketään tai tiennyt juuri mistään mitään.

Toinen päiväni koulussa perjantaina oli jo huomattavasti parempi. Meillä oli aluksi parin tunnin informaatiotilaisuus kaikesta opiskeluun, vapaa-aikaan, Vancouveriin ym. liittyen. Infon jälkeen lähdettiin city tourille. Se oli ihan huippua! Meillä oli oppaana semmonen nuori mies, joka oli asunut Vancouverissa koko ikänsä. Hän osasi kertoa Vancouverista nuoria kiinnostavalla tavalla. Ajeltiin koulubussilla ympäri Vancouveria ja käytiin muutamissa suurimmissa nähtävyyksissä. Bussissa istuessa juttelin mm. yhden ecuadorilaisen tytön kanssa aika paljon, sekä valokuvasin meksikolaisen tytön kanssa. Tuli semmonen olo, että kyllä tämä tästä lähtee!

Ensi viikolla (eli huomenna) meillä alkaa todellinen opiskelu. Suoraan sanottuna odotan sitä hyvin paljon, sillä meille muodostuu ns. oma ryhmä, jonka kanssa opiskellaan. Mun mielestä on paljon kivempi tutustua kunnolla muutamiin ihmisiin kuin että tutustuisi kaikkiin vähän. Ja muutenkin, tulee tietyt rutiinit kun kunnon opiskelu alkaa.

Muutamia kuvia city tourilta:

Odotan opiskelun alkamista senkin puoleen tosi paljon, että olisi enemmän tekemistä eikä ehtisi miettiä niin paljoa. Tänä viikonloppuna olen ollut taas tosi paljon kotona omissa oloissani. Se on pahinta mitä voi tehdä koti-ikävän kannalta. Eilen mulla oli tosi hankala päivä, koska podin hirveää koti-ikävää. Kaikki muistutti mua Suomesta, perheestä, ystävistä, kaikesta mitä mulla Suomessa on. Lopulta päätin ottaa itseäni niskasta kiinni ja lähdin juoksulenkille puistoon. Hölkkäilin tunnin verran ja kuuntelin hyvää musiikkia. Ilma oli mitä ihanin ja sen jälkeen oli taas tosi hyvä olla.

Sain tällä viikolla uuden puhelimen ja uuden liittymän. Ei mulla vasta ole kuin muutamia numeroita mutta kuitenkin. Täytyy vaan opetella käyttämään puhelinta ihan uudella tavalla - täällä nimittäin nuoriso ei juurikaan soittele toisilleen vaan ne tekstailee _koko ajan_. Siis ihan oikeesti koko ajan! Itse olen tottunut enemmän soittelemaan, joten täytyy opetella nyt tuo tekstailun jalo taito ihan uudestaan.

Perjantaina koin jotain ihan uutta ja mieletöntä. Mentiin mun hostsiskon ja parin kaverin kanssa maissipellolle. Päälle parimetristen maissien keskelle oli tehty semmonen valtava labyrintin tapainen. Välillä oli aina kysymyksiä, joihin oikein vastaamalla sai vinkkiä mihin suuntaan pitäisi jatkaa. Se oli oikeesti ihan valtava, ja aika haastavakin. Polkuja oli hullun paljon. Me suunnistettiin siellä melkein kaksi tuntia. Mutta hauskaa se oli! 

Lisähaastetta sompailuun toi mutaiset polut. Sateen jäljiltä pelto oli aivan märkä ja mutainen. Pari kertaa kengät juuttui mutaan ja revittiin toisiamme vuorotellen irti mudasta. Harmi kun ei tullut napattua vaatteista, ja varsinkin kengistä, kuvaa sen reissun jälkeen. Olisi ollut näkemisen arvoista....

Eilen illalla olin ensimmäistä kertaa baarissa. Se oli myös jossain määrin uusi kokemus. Ensinnäkin meillä oli ongelmia päästä sisään, koska eräällä pojalla seurueessamme oli kädessä iso tatuointi. Portsarit eivät suostuneet päästämään häntä sisään ennen kuin hän oli hakenut pitkähihaisen paidan. Eri meininki Suomessa, eikö?! Baari oli aivan mielettömän hieno ja tunnelma siellä oli tosi kiva. Suurimpia eroja Suomeen verrattuna oli, no tietenkin ikäräja (K19) plus että juomat oli huomattavasti halvempia ja baari sulkeutuu jo kello kahden aikaan. Muuten kaikki oli aika samantyylistä kuin Suomessakin.

Huomenna alkaa todellinen opiskelu. Osaankohan mä enää olla koulussa?! Viime kertani koulunpenkillä on kuitenkin ollut joskus helmikuussa.

I ♥ my new life

Olen tosi onnellinen siitä, että asun juuri tässä perheessä. Tuun tosi hyvin toimeen kaikkien perheenjäsenten kanssa ja kaikki ottaa mut tosi hyvin mukaan jokaiseen juttuun. On todellakin iso plussa kun perheessä on omanikäisiä tyttöjä. Tietty saan omiakin kavereita sitten kun koulu alkaa, mutta on tuntunut niin kivalta, että on ihmisiä joiden kanssa viettää aikaa kun ei tunne vielä juuri ketään.

Koulun alkamisesta puheenollen! Mun koulu alkaa torstaina, eli siis ylihuomenna. Menen siis EF:n kielikouluun Vancouveriin opiskelemaan englantia. Meillä on torstai-perjantai semmosta tutustumisjaksoa. Odotan tosi innolla. Ensi maanantaina alkaa sitten oikea opiskelu. Mielenkiintoista nähdä, miten englantia opetetaan englanniksi!
Tein toissapäivänä lähtötasotestin koulun nettisivuilla. Se tuntui suht helpolta, mutta en osaa sanoa miten se oikeasti meni. Jännä nähdä, minkätasoiseen ryhmään minut sijoitetaan. En ole koskaan ollut superhyvä englannissa. Kouluuni tulee kuitenkin hyvin eritasoisia opiskelijoita ympäri maailmaa.

Lauantaina koin mun ensimmäiset kanadalaiset kotipippalot. Mentiin mun host-siskon kanssa sen hyvän ystävän synttärijuhliin. Juhlat oli melko samantyyliset kuin mitä olen Suomessa kokenut. Siellä oli tosi hienot koristelut: mm. terassilla oli ilmapalloja ja nauhoja yms. Tarjolla oli pientä purtavaa (dipattavia kasviksia, sipsejä ...) ja boolia. JA KYLLÄ! Siellä oli myös niitä superhienoja kertakäyttöisiä muovimukeja, joita on lähes jokaisessa jenkkiteinileffassa. Tällä kertaa valkoisia, koska juhlien teema oli musta-valkoinen. Olin ihan fiiliksissä niistä mukeista (:D:D:D).
Oli tosi hauska ilta!

Käytiin tänään mun host-siskon ja parin kaverin kanssa elokuvissa. Se leffateatteri oli ihan uskomattoman siisti. Ensinnäkin se rakennus oli valtava. Siellä sisällä oli tosi upeeta. Katossa ja seinillä oli koristeita, siistejä valoja ja isoja mainoksia tulevista leffoista. Lippujen ostaminen tapahtui sekä automaateista (jos halusi maksaa kortilla) että tiskiltä (jos halusi maksaa käteisellä). Lippuautomaattien ja -tiskin jälkeen siinä oli varmaan kolme tai neljä erilaista pientä kioskia, joista pystyi ostamaan poppareita, hot dogeja, limpparia, karkkia ja vaikka mitä! Siinä samassa aulassa oli tosi monia ovia eri huoneisiin (tai no halleja ne pikemminkin jo oli:D) ja joka huoneessa pyöri eri leffa. Ovien yläpuolella luki aina mikä leffa ja monelta se alkaa. Ovet oli koko leffan ajan auki. Ne huoneet oli ihan hullun isoja! Tosi paljon penkkejä ja se screeni oli kans iso. Mutta tämä kyseinen Surreyn leffateatteri ei kuulemma ollut mitään verrattuna toiseen leffateatteriin, joka ilmeisesti sijaitsee Vancouverissa. Sitä odotellessa....
Leffa, jota käytiin katsomassa, oli nimeltään Easy A (kannattaa muuten ehdottomasti mennä katsomaan sitten joskus kun se Suomeen asti ennättää, tykkäsin hurjasti!!). Siistiä oli myös huomata, että pysyin leffassa koko ajan tosi hyvin mukana vaikken tietenkään ymmärtänyt jokaista sanaa.

Muutenkin olen huomannut, että kuunteleminen sujuu jo paljon paremmin vaikka olen ollut täällä vasta reilun viikon.Yleensä ymmärrän aina mitä mulle puhutaan eikä tarvitse pyytää toistamaan. Puhuminen takkuilee vielä aika pahasti ja huomaan jopa itse tekeväni hirveesti virheitä puhuessani. Yleensä aina ymmärretään kuitenkin mitä tarkoitan, mikä tietenkin on pääasia.
Pian alkaa koulukin, jossa opiskellaan pelkkää englantia koko ajan. Oon niin innoissani, koska luulen, että sitten kehityn vieläkin enemmän joka ikinen päivä. Ja muutenkin, oon niin innoissani koulun alkamisesta. En oo varmaan koskaan elämässäni ollut näin innoissani kouluun menemisestä. Toivon vaan, että tätä motivaatiota riittää koko vuodeksi. Olis ihan huippua olla englannissa ihan superhyvä!

Lopuksi vielä kuva leffateatterista. Mulla ei ollut omaa kameraa mukana, joten en voinut ottaa kuvia sisäpuolelta mutta ens kerralla aion ottaa kameran mukaan ja räpsiä muutamat kuvat. Se paikka oli uskomaton! (vähän toista luokkaa kuin Kino-Kouvo....)

kuva (c) http://www.flickr.com/photos/

Kanadalaista elämää

Totutteleminen uuteen paikkaan ja täysin uuteen kulttuuriin vie luonnollisesti aikaa. Omasta mielestäni olen sopeutunut melkohyvin, vaikka olen ollut täällä vasta alle viikon. Kanadalainen kulttuuri ei onneksi ole täysin erilainen kuin suomalainen, mutta eroja kuitenkin löytyy hyvinkin paljon.

Jo ihan perusasioissa on eroja: esim. ovenkahvat on erilaisia, vessa ja suihku toimii eri tavalla, suurin osa autoista on automaattivaihteisia, lakanat ja peitot on ihan erilaisia, pistorasiat... ja listaahan voisi jatkaa! Ajattelin nyt kirjoittaa muutamista, joihin olen itse eniten kiinnittänyt huomiota.

Suurin kulttuurien välinen ero, jonka huomasin ensimmäisenä, oli läheisyys. Kanadalaiseen kulttuuriin kuuluu läheisten halaaminen ilman syytä. Joka ilta ennen nukkumaanmenoa halataan ja suukotellaan kaikkia perheenjäseniä. Muutenkin perheenjäsenten, sukulaisten ja ystävien kanssa ollaan hyvin läheisiä - tai ainakin isäntäperheeni on. Perheen läheisimmät ystävät tai sukulaiset saattaa tulla sisään, ottaa kaapista itse kahvia ja jotain syötävää ja istahtaa ruokapöydän ääreen. Monta kertaa viikossa illallispöydässä istuu myös joku ystävä tai sukulainen. Onhan toki Suomessakin perheitä, jotka toimivat näin mutta itselleni henkilökohtaisesti tämä on vaatinut hieman totuttelua. Tykkään kuitenkin tästä tavasta ja toivon sen jäävän itsellenikin Suomeen palattuani. (...ei nyt välttämättä sen, että astelen kaverin jääkaapille kysymättä lupaa. vaan sen, että osoittaisin arjessa enemmän välittäväni ystävistä ja perheestä.)

Pientä totuttelua on vaatinut myös ruokailutottumukset. Ruoka on ollut yllättävän samantyylistä kuin suomessa. Tai no okei, ei samantyylistä mutta siihen on kuitenkin ollut helppo sopeutua. Perheessäni syödään aika paljon vihanneksia ja hedelmiä, mikä on mielestäni ihanaa.
Normaali ruokailurytmi Kanadassa: aamiainen, kevyt lounas (esim. sandwich, leipää ja hedelmiä, kevyt keitto...), välipala, kunnon illallinen ja illemmalla ehkä jotain pientä iltapalaa. Lounas ei ole niin olennainen osa päivää kuin Suomessa. Sen sijaan illalla kokoonnutaan (aina kuin mahdollista) koko perheen kanssa ja syödään kunnon illallinen. Toisin sanoen: pitkin päivää syödään pieniä snacksejä ja illalla sitten kunnon ruoka.

Lopuksi vielä muutamia kuvia mun huoneesta, joka on myös hyvin kanadatyylinen.

 

 

Finally in Canada

Jännitin lentojen takia ihan turhaan. En olis koskaan voinut uskoa, että voin selviytyä lennoista ja vaihdoista noin hyvin. Paljon vaikeampaa matkat oli henkisesti. Ensinnäkin en ollut ajatellut, että perheen näkeminen viimeistä kertaa tulisi olemaan niiiiiin vaikeaa. Samoin kuin Helsingin katseleminen lentokoneen ikkunasta sen noustessa ilmaan. Kyyneleitä ei vaan voinut enää pidätellä.
Pian olinkin jo Lontoossa. Heathrown lentokenttä oli aivan valtava! Mun täytyi ensin kävellä pitkä käytävä, sen jälkeen mennä bussilla terminaalista toiseen ja turvatarkastuksen jälkeen vielä junalla oikealle portille. Opasteet oli kuitenkin tosi selkeät, en mennyt kertaakaan harhaan. Lopulta istuinkin jo oikean portin edessä ja odottelin koneeseen pääsyä.
9,5 tunnin lento Lontoosta Vancouveriin oli kieltämättä tuskaisen pitkä. Ehdin katsoa matkalla vissiin kolme vai neljä elokuvaa, nukkua vähän ja kuuntelemaan musiikkia. Mun jalat oli loppumatkasta jo niin turvonnu, etten meinannut saada enää kenkiä jalkaan. "Vihdoin Kanadassa", ajattelin kun kävelin Vancouverin lentokentällä ja etsin tullia. Mut ohjattiin viranomaisten luokse, jotka vastasivat työ- ja opiskeluluvista. Siinä jonossa meni varmaan joku vajaa tunti kunnes oli mun vuoro. Jännitin ihan hirveesti sitä tapaamista, koska tiesin että ne on tosi tiukkoja. Se virkailija oli kuitenkin tosi miellyttävä ja kyseli muutamia peruskysymyksiä kuten miksi mä olen täällä, missä aion asua jne jne. Onneksi olin tehnyt kaikki paperihommat (joita muuten oli paljon ennen lähtöä!!) ja ottanut selvää lennoista tosi tarkasti. Uskon, että se vaikutti myös tosi paljon siihen, että matkat sujui niin hyvin.
Pian kävelinkin jo matkalaukun kanssa ulos liukuovista ja näin heti isäntäperheeni. Tuntui niin uskomattomalta nähdä seitsemän vuoden jälkeen. (eli siis isäntäperheeni on kanadalaisen kummitätini perhe, johon kuuluu äiti, isä ja kaksi tyttöä). Heti totta kai oli pakko alkaa puhua pelkkää englantia. Se tuntui ihan hassulta.
Ajettiin isäntäperheeni kotiin Surreyhin ja syötiin siinä vähän. (pakkauskoot on muuten ihan valtavia, mutta niistä pitää tehdä jossain vaiheessa ihan oma blogimerkintä:D:D) Kiertelin taloa ja näin mun oman huoneen. Tämä on ihan täydellinen! Mulla on mm. ihan valtava sänky ja seinällä kummitätini tekemä taulu, jossa on kuvia mun perheestä ja sukulaisista. Mun takia on nähty ihan hirveesti vaivaa.

Näin ensimmäisinä päivinä englannin puhuminen on vienyt niin paljon energiaa. Ja vaikka vaan kuuntelisin, koko ajan pitää keskittyä ihan täysillä. Yleensä aina ymmärrän vähintään sen, mistä puhutaan. En tietenkään ymmärrä kaikkea, mutta melkein aina oon ymmärtänyt tosi hyvin. Mutta tosiaan, jatkuva keskittyminen vie energiaa. Nytkin olen ihan väsy vaikken ole tehnyt tänään juuri mitään.

Mut on otettu täällä tosi hyvin vastaan. Mun isäntäperhe on aivan ihana, niin vieraanvaraisia! Ja samoin kaikki perheen ystävät keitä olen jo tavannut. Asiasta kertoo ehkä jotain se, että tänäänkin mun host-siskon poikakaveri tuli jonkun kaverinsa kanssa käymään ja se toinen poika toi mulle jäätelökakun, jossa oli teksti "Welcome to Canada".
Myöhemmin jotain lisää taas, meinaan nukahtaa tähän läppärin ääreen.
Take care!

ps. kakku oli muuten superhyvää!

Millanen päivä sulla on huomenna?

Vielä vuosi sitten ajattelin, että muutan lukion jälkeen omaan kämppään johonkin päin Suomea, aloitan opiskelut ammattikorkeassa tai yliopistossa ja aloitan itsenäisen elämän. No, itsenäinen elämä alkaa viimeistään NYT, mä olen nimittäin muuttamassa huomenna vuodeksi Vancouveriin, Kanadaan opiskelemaan englantia.
Lähden matkaan EF:n kautta ja opiskelen kielikoulussa englantia englanniksi muiden ympäri maailmaa tulleiden opiskelijoiden kanssa. Isäntäperheenä miulla on Surreyssä asuva kanadalaisen kummitätini perhe, joka odottaa miun tuloa hyvin paljon. Se lämmittää mun mieltä paljon.
Mun ensi vuosi ei todellakaan ole sitä, mitä olin suunnitellut. Uskon että se tulee olemaan jotain niin paljon hienompaa ja ainakin erilaisempaa. Tuntuu kiehtovalta, että tulevaisuutta ei vaan koskaan voi tietää.
Tällä hetkellä mua jännittää ihan hirveesti. Suurin jännityksen aihe on se, kuinka selviän perille. Koneen vaihto Lontoossa ei todellakaan helpota mun jännitystä. Mielessä pyörii hirveesti kysymyksiä ja ajatuksia kaikista niistä asioista, jotka voisi matkalla mennä pieleen. Nyt yritän kuitenkin ohjata ajatuksia johonkin ihan muualle kuin itse matkoihin.

Vietin eilen läksiäisiä ystävieni kanssa. Oli aivan uskomattoman hauska ilta. Ajattelin ensin, että ilta saattaisi mennä vaan itkemiseksi. Toisin kuitenkin kävi, ja meillä oli ihan mielettömän mukava ilta ja yö, tai itse asiassa vielä aamukin - oltiin nimittäin valveilla aamuun asti. Okei, myönnetään, kyllä mä itkinkin pari kertaa, mikä teki illasta vielä täydellisemmän.
Mua itkettää kamalasti kun ajattelen kaikkia ystäviä, perhettä ja muita läheisiä, jotka jäävät tänne Suomeen. Tulee aivan uskomattoman kova ikävä kaikkia.

Ajatukset hyppii nyt niin pahasti aiheesta toiseen, että parempi lopettaa kirjoittaminen tältä osalta. Kirjoitan heti lisää ajatuksia jos kun selviän Vancouveriin. Nyt mä tarviin vaan unta, että oisin huomenna skarppina. Huomenna tapahtuu elämäni suurin muutos tähän asti. Ihan uskomaton fiilis!