Finally in Canada

Jännitin lentojen takia ihan turhaan. En olis koskaan voinut uskoa, että voin selviytyä lennoista ja vaihdoista noin hyvin. Paljon vaikeampaa matkat oli henkisesti. Ensinnäkin en ollut ajatellut, että perheen näkeminen viimeistä kertaa tulisi olemaan niiiiiin vaikeaa. Samoin kuin Helsingin katseleminen lentokoneen ikkunasta sen noustessa ilmaan. Kyyneleitä ei vaan voinut enää pidätellä.
Pian olinkin jo Lontoossa. Heathrown lentokenttä oli aivan valtava! Mun täytyi ensin kävellä pitkä käytävä, sen jälkeen mennä bussilla terminaalista toiseen ja turvatarkastuksen jälkeen vielä junalla oikealle portille. Opasteet oli kuitenkin tosi selkeät, en mennyt kertaakaan harhaan. Lopulta istuinkin jo oikean portin edessä ja odottelin koneeseen pääsyä.
9,5 tunnin lento Lontoosta Vancouveriin oli kieltämättä tuskaisen pitkä. Ehdin katsoa matkalla vissiin kolme vai neljä elokuvaa, nukkua vähän ja kuuntelemaan musiikkia. Mun jalat oli loppumatkasta jo niin turvonnu, etten meinannut saada enää kenkiä jalkaan. "Vihdoin Kanadassa", ajattelin kun kävelin Vancouverin lentokentällä ja etsin tullia. Mut ohjattiin viranomaisten luokse, jotka vastasivat työ- ja opiskeluluvista. Siinä jonossa meni varmaan joku vajaa tunti kunnes oli mun vuoro. Jännitin ihan hirveesti sitä tapaamista, koska tiesin että ne on tosi tiukkoja. Se virkailija oli kuitenkin tosi miellyttävä ja kyseli muutamia peruskysymyksiä kuten miksi mä olen täällä, missä aion asua jne jne. Onneksi olin tehnyt kaikki paperihommat (joita muuten oli paljon ennen lähtöä!!) ja ottanut selvää lennoista tosi tarkasti. Uskon, että se vaikutti myös tosi paljon siihen, että matkat sujui niin hyvin.
Pian kävelinkin jo matkalaukun kanssa ulos liukuovista ja näin heti isäntäperheeni. Tuntui niin uskomattomalta nähdä seitsemän vuoden jälkeen. (eli siis isäntäperheeni on kanadalaisen kummitätini perhe, johon kuuluu äiti, isä ja kaksi tyttöä). Heti totta kai oli pakko alkaa puhua pelkkää englantia. Se tuntui ihan hassulta.
Ajettiin isäntäperheeni kotiin Surreyhin ja syötiin siinä vähän. (pakkauskoot on muuten ihan valtavia, mutta niistä pitää tehdä jossain vaiheessa ihan oma blogimerkintä:D:D) Kiertelin taloa ja näin mun oman huoneen. Tämä on ihan täydellinen! Mulla on mm. ihan valtava sänky ja seinällä kummitätini tekemä taulu, jossa on kuvia mun perheestä ja sukulaisista. Mun takia on nähty ihan hirveesti vaivaa.

Näin ensimmäisinä päivinä englannin puhuminen on vienyt niin paljon energiaa. Ja vaikka vaan kuuntelisin, koko ajan pitää keskittyä ihan täysillä. Yleensä aina ymmärrän vähintään sen, mistä puhutaan. En tietenkään ymmärrä kaikkea, mutta melkein aina oon ymmärtänyt tosi hyvin. Mutta tosiaan, jatkuva keskittyminen vie energiaa. Nytkin olen ihan väsy vaikken ole tehnyt tänään juuri mitään.

Mut on otettu täällä tosi hyvin vastaan. Mun isäntäperhe on aivan ihana, niin vieraanvaraisia! Ja samoin kaikki perheen ystävät keitä olen jo tavannut. Asiasta kertoo ehkä jotain se, että tänäänkin mun host-siskon poikakaveri tuli jonkun kaverinsa kanssa käymään ja se toinen poika toi mulle jäätelökakun, jossa oli teksti "Welcome to Canada".
Myöhemmin jotain lisää taas, meinaan nukahtaa tähän läppärin ääreen.
Take care!

ps. kakku oli muuten superhyvää!